Poliittisen apatian oire on myös se, etteivät poliitikot kykene muodostamaan minkäänlaista visiota valtion ja yhteiskunnan tulevaisuudesta. Mennään kädestä suuhun ja viilataan vähän sieltä täältä, mutta mitään strategisen tason tavoitetilaa ei aseteta. Kädenlämpöistä hymistelyä.

Samoin kuin hyvinvointialueiden lobbaustoiminnassa, jokin siinä, että valtionyhtiöllä on omia tavoitteita valtiota kohtaan, tuntuu nurinkuriselta ja väärältä. Eikö näiden kuuluisi olla keskushallinnon jatkeita ja toteuttaa valtion ohjaamina ns. ”kansan tahtoa”?

Ajatus siitä, että uusia investointeja pitäisi pelätä niiden mahdollisten sähkön hintavaikutusten vuoksi, on argumentti pysähtyneisyyden puolesta. Sähkö on tällä hetkellä niin edullista, että uusia sähköntuotantoinvestointeja jää toteutumatta niiden heikon kannattavuuden vuoksi.

Pyöröovi julkiselta sektorilta quasi-julkiselle käy kuumana. Tämäkin ilmiö menee tähän kategoriaan, joka ei de jure ole korruptiota, mutta jota ei ulkopuolisen tarkkailijan silmin voi erottaa korruptiosta.