Esitän nyt ennusteen, jonka todella toivon osoittautuvan vääräksi. Pidän valitettavasti mahdollisena, että Suomessa kevään eduskuntavaalien lähestyessä nähdään jokin Venäjään kytkeytyvä vakava turvallisuusvälikohtaus. Kyseessä voi olla sabotaasi-isku, rajalla tapahtuva provokaatio tai jokin muu tarkoituksellinen vakava häiriö. Miksi ajattelen näin? Presidentti Stubb sanoi syyskuussa MTV:n haastattelussa, että suomalaisten kannattaa ”henkisesti varautua siihen, että jotain tapahtuu”. Eilen Atlantti-seuran tilaisuuden yhteydessä Stubb puolestaan kirjoitti, että ”emme koskaan halua joutua aseelliseen konfliktiin Venäjän tai minkään muunkaan maan kanssa, mutta meidän on varauduttava erilaisiin uhkiin”. Nämä saattavat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta huomionarvoista on juuri se, että presidentti katsoo tarpeelliseksi sanoa ne ääneen. Mauno Koivistolla oli aikanaan osuva vasaravertaus presidentin asemasta. Pienikin kopautus tuntuu lekalta. Presidentin sanoilla on poikkeuksellisen suuri painoarvo. En pidä Stubbin ulostuloja sattumana. Presidentillä on käytössään huomattavasti enemmän turvallisuustietoa kuin meillä muilla, eikä kaikkea ole syytäkään kertoa julkisuuteen. En tietenkään väitä, että Stubb varoittaisi jostakin yksittäisestä tiedossa olevasta tapahtumasta, mutta myös julkinen tilannekuva antaa aihetta vakavaan huoleen. Venäjän sabotaasitoiminta Euroopassa on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi. Tiedustelupalvelut ovat varoittaneet iskuista, joiden tavoitteena on horjuttaa yhteiskuntien turvallisuutta ja heikentää tukea Ukrainalle. Suomessakin suojelupoliisi on kertonut viitteistä, jotka liittyvät mahdollisten sabotaasikohteiden kartoittamiseen. Keväällä Suomessa järjestetään eduskuntavaalit. Jos Ukrainan sota jatkuu, kuten tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, Venäjällä voi olla entistä suurempi houkutus painostaa Ukrainan tukijoita. Suomi kuuluu tähän joukkoon. Kremlin ajattelussa Ukrainan tukeminen voidaan esittää perusteena vihamielisille toimille myös meitä vastaan. Tarkoituksena voisi olla paitsi aineellisen vahingon aiheuttaminen myös Ukrainan tukemisen poliittisen hinnan nostaminen, epävarmuuden synnyttäminen ja suomalaisen yhteiskunnan horjuttaminen. Haluan korostaa, ettei minulla ole tietoa mistään valmisteilla olevasta provokaatiosta. Kyse on omasta turvallisuuspoliittisesta arviostani, joka perustuu Venäjän toimintatapojen, Euroopan tapahtumien ja viranomaisten julkisten arvioiden tarkasteluun. En myöskään esitä arviotani siksi, että haluaisin pelotella ketään. Meillä on toisinaan taipumus ajatella, että vastuullisen asiantuntijan tai poliitikon tehtävä on ennen kaikkea rauhoitella ihmisiä ja vakuutella, että kaikki on hallinnassa. Minusta ihmisille voidaan puhua myös vaikeista asioista ilman, että heitä pidetään kyvyttöminä käsittelemään niitä. Voi aivan hyvin olla samanaikaisesti tietoinen vakavista uhkista, huolissaan tulevaisuudesta ja silti harkitseva, toimintakykyinen ja maltillinen. Eikä asiantuntijan tehtävä ole kertoa vain sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla. Hänen tehtävänsä on yrittää ymmärtää maailmaa sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin toivoisimme sen olevan. Presidentti Paasikivi korosti aikanaan tosiasioiden tunnustamista kaiken viisauden alkuna. Veisin ajatusta vielä hieman pidemmälle. Ennen kuin tosiasioita voidaan tunnustaa, ne pitää osata tunnistaa. Mieluiten riittävän ajoissa. Juuri siitä on mielestäni kysymys myös nyt. Meidän ei tarvitse suhtautua jokaiseen uhkakuvaan väistämättömänä tulevaisuutena, mutta emme myöskään voi sulkea silmiämme epämiellyttäviltä mahdollisuuksilta vain siksi, että niiden ääneen sanominen tuntuu liian vakavalta. Aina tieto ei lisää tuskaa, omien kokemusteni mukaan se usein ennemmkin lisää päättäväisyyttä.